H-hetken, eli talon saapumiseen on viimeisimmän tiedon mukaan enää viisi päivää. Viime päivät on mennyt ulkopanelointeja ja räystään alusia maalatessa. Roskaa rupesi niin ikään kertymään tontille, joten hommasimme jätelavan rakennusjätteille.
Helteet ovat vihdoin hellineet heinäkuun lopun kunniaksi ja olen kantanut illasta toiseen lautoja eri pinoihin (takkapuiksi, paljupuiksi, tukipuiksi jne...) ja jätelavalle. Naamasta näkee, missä on viimeiset päivät tullut vietettyä, kun aurinko on tehnyt tehtävänsä.
Pensselisetä on diagnosoinut itselleen korkean paikan kammon, niinpä hän on iltaisin sutimissessioiden jälkeen ollut kovinkin heikkokuntoinen ja hiljainen tapaus. Lisämaustetta tähän helteiseen maalausurakkaan on antanut perheemme vaahtosammutinosasto, jossa erinäisten leikitystehtävien lisäksi on taisteltu uhmaraivareita ja korvatulehdusta vastaan.
Jos joku kuvitteli selviävänsä maalaamisesta nopeasti, niin ei se sitä nopeinta hommaa ole. "Kyllähän tuollaisen talon pyyhkäisee viikonlopussa talkoilla..." Aivan, mutta entäpä jos talkooviikonloppuna sataa, lastenvahteja ei saada paikalle tms. Meillä urakka aloitettiin reilu viikko sitten ja hommaa vielä on. Joskin viimeiset ulkopaneloinnitkin saatiin valmiiksi vasta tänään.
Kiinnostuneita ja uteliaita pyörii uudella asuinalueella jatkuvasti ja mukavahan se on kysymyksiin vastailla ja tienoota esitellä. Harmillisesti vaan nyt on ilmennyt, että lähijärvi on kuormittunut liikaa osittain myös uuden asuinalueen perustamisen myötä ja sinilevä rehottaa monen vuoden tauon jälkeen.
Järven tilaa on puitu valtakunnan lehdissä ja tietysti itseänikin askarruttaa, mihin toimiin ryhdytään järven pelastamiseksi. Toivottavasti Sipoon kunta ottaa pallosta nyt kopin ja alkaa kunnostaa järveä. Me täällä asuvat haluamme vaalia rakasta Taasjärveä. (Horrorreissu täyteen tungetulle Pilvijärvelle oli liikaa mun hermoille).
Seesteinen heinäkuu alkaa muuten olla osaltamme ohi, kun vastaava palaa huomenna työmaalle. Odotan puhelimen soivan viimeistään klo 8.00. ja työlistalla on ainakin seuraavaa...
- Autotallin edustalla olevan murskepinon tasoitus (kuka yleensäkään on vielä tilannut tontille mursketta?)
-Putkarin tilaaminen ja joidenkin putkihommien tekeminen (en vielä ihan tiedä mitä putkihommia olikaan...)
-Jotain määlämpöhommaa, josta tulee tietty iso lasku
-Lisäksi jäkätystä jätelavan sijainnista, puutarhakalusteista, grillistä ja leluista tontilla ja en edes uskalla miettiä, kuinka lattiavalu on tehty päin peetä ja talon väri väärä. Voe, voe, voe... Hyvästi rauha ja tervetuloa stressi, kuri ja järjestys! Huomenna nähdään olinko oikeassa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti